Työ­paik­ko­jen luot­ta­mus­pu­la ja luok­ka­tais­te­lu Suomessa: Miksi työn­te­ki­jöi­den on otettava valta takaisin?

Jokainen aamu alkaa samalla puristuksella rinnassa. Kahvinkeittimen porina keittiössä tuntuu taustakohinalta, kun mielessä pyörii vain yksi kysymys: kuinka kauan tämä työpaikka on vielä olemassa?

Suomalaisilla työpaikoilla ei enää hengitetä vapaasti. Tilalla on kylmä ja hiljainen pelko. Se syntyy siitä, kun ihmistä käsitellään pelkkänä kulueränä taulukkolaskennassa. Vuosikymmeniä hehkutettu sopimisen kulttuuri on riisuttu naamioistaan, ja tilalle on jäänyt omistavan luokan alaston mielivalta.

Luottamus ei murene vahingossa. Se murretaan tietoisilla poliittisilla päätöksillä ja yritysjohtajien laskelmoinnilla. Kun pääoma vaatii aina vain suurempia osinkoja, joustavuuden nimissä leikataan ensimmäisenä työntekijän turvasta, terveydestä ja toimeentulosta.

Orpon-Purran hallitus: Oi­keis­ton ja elin­kei­no­e­lä­män avoin hyökkäys

Olemme saapuneet pisteeseen, jossa Petteri Orpon ja Riikka Purran hallitus kulkee avoimesti käsi kädessä Elinkeinoelämän keskusliiton kanssa. Kyseessä ei ole mikään "kestävyysvajeen korjaaminen", vaan kylmäverinen luokkasota työntekijöitä vastaan. Erityisen irvokasta on perussuomalaisten toiminta: he myivät työväenluokan äänet ja käänsivät selkänsä heti, kun pääsivät ministeriautoihin.

Lakko-oikeuden rajaaminen, lakkosakkojen korottaminen ja ensimmäisen sairauspäivän palkattomuus ovat suoria rangaistuksia ahkerille ihmisille. Tavoite on selvä: tehdä työläisistä hiljaisia, pelokkaita ja helposti korvattavia suoritteita.

Samaan aikaan kabineteissa istuvat johtajat ja optiomiljonäärit, jotka eivät ole päivääkään tehneet raskasta työtä, kuittaavat jättimäisiä bonuksia meidän selkänahastamme. Oikeiston hehkuttama "vapaa markkinatalous" tarkoittaa käytännössä vain vapautta riistää ja vapautta köyhtyä.

Tilastot pal­jas­ta­vat karun arjen: Epä­var­muus ja uupumus ovat jär­jes­tel­mäl­li­siä

Suomalaisten työntekijöiden kokema turvattomuus ei ole yksilöiden heikkoutta tai kyvyttömyyttä sopeutua. Se on nykyisen järjestelmän sisäänrakennettu ominaisuus. Silpputyöt, pakkoyrittäjyys ja jatkuva irtisanomisen pelko pitävät ihmiset varpaillaan.

Tällaisessa ilmapiirissä kukaan ei meinaa uskaltaa puuttua epäkohtiin, vaatia parempia työoloja tai liittoutua työkavereiden kanssa. Juuri tähän järjestelmä pyrkiikin: yksinäisiin työntekijöihin, jotka syyttävät uupumuksestaan itseään sen sijaan, että näkisivät rakenteellisen epäoikeudenmukaisuuden.

Kuitenkin juuri hoitajat, teollisuustyöntekijät, kuljettajat, kaupan kassat ja siivoojat pitävät tämän maan pystyssä. Mitta on tullut täyteen. Me emme enää pyytele anteeksi olemassaoloamme tai tyydy muruihin, joita pörssiyhtiöiden pöydältä heitetään.

Ra­di­kaa­lit vaa­ti­muk­set: Valta ja tuotanto työn­te­ki­jöi­den käsiin

Pelkkä vanhojen saavutusten puolustaminen ei riitä. Tarvitsemme radikaalin suunnanmuutoksen, joka palauttaa työn arvon sen tekijöille. Jos haluamme luoda yhteiskunnan, jossa ihminen on voitontavoittelua tärkeämpi, meidän on uskallettava vaatia enemmän:

• 30-tuntinen työviikko täydellä palkalla: Työn tuottavuus on moninkertaistunut, mutta hyöty on mennyt kokonaan pääomalle. Työajan lyhentäminen jakaisi työn tasaisemmin, vähentäisi uupumusta ja palauttaisi ihmisille elämän.
• Työntekijöiden veto-oikeus irtisanomisiin: Voittoa tekevillä yrityksillä ei saa olla oikeutta irtisanoa työntekijöitä tai siirtää tuotantoa ulkomaille. Jos yritys siirtää toimintaansa pois Suomesta, sen on maksettava kaikki saamansa valtiontuet takaisin.
• Tuloerojen katto ja miljoonan euron varallisuusvero: Asetetaan ehdoton yläraja huippujohtajien palkoille ja ohjataan suurvarallisuudet miljonääriverolla suoraan julkisten palveluiden ja terveydenhuollon rahoitukseen.
• Kriittisten alojen yhteiskunnallinen omistus: Energiantuotanto, terveydenhuolto, liikennerakenteet ja asumispalvelut on siirrettävä pois markkinoilta suoraan demokraattiseen ja yhteisölliseen omistukseen.
• Aito työpaikkademokratia: Johtajat ja esihenkilöt on voitava valita ja erottaa työntekijöiden kollektiivisella päätöksellä. Pomoille annettu yksivalta kuuluu historiaan.

Aika lopettaa alis­tu­mi­nen - Me olemme ne, jotka pyö­rit­tä­vät tätä maata

Luottamus ei palaa työpaikoille johdon korulauseilla tai kerran vuodessa järjestettävillä tyky-päivillä. Se palaa vasta silloin, kun työntekijöillä on todellista valtaa. Ja valtaa ei anneta lahjaksi, se otetaan.

Jos hallitus ja työnantajat kieltäytyvät kuuntelemasta, meidän on oltava valmiita viimeiseen ja tehokkaimpaan aseeseemme: massiiviseen kollektiiviseen toimintaan ja yleislakkoon. Seisotetaan tehtaat, pysäytetään kuljetukset ja suljetaan kaupat. Näytetään niille, jotka istuvat kabineteissa, kuka tämän yhteiskunnan todellisuudessa rakentaa.

Ilman työläisen kättä ei pyöri yksikään ratas, ei syty yksikään valo eikä synny euroakaan arvoa. He tarvitsevat meitä, mutta me emme tarvitse heitä. Seiso suorana, järjestäydy työpaikallasi ja muista: kun me panemme kädet ristiin, koko maailma pysähtyy.