Nuorten mie­len­ter­veys­pal­ve­lut ja van­hem­pien uupumus – 4 ra­di­kaa­lia rat­kai­sua per­hei­den kriisiin

Nuoren mielenterveyden järkkyminen ei tapahdu tyhjiössä. Kun nuori oireilee, koko perhe joutuu kriisiin, jota ei selvitetä pelkällä arjen kehotuksilla hidastaa tahtia. Nykymalli säilyttää vastuun yksilölle ja jättää uupuneet vanhemmat kantamaan kohtuuttoman taakan yksin. On aika lakata pitämästä mielenterveysongelmia pelkkinä yksilön puutteina tai perheen sisäisinä epäonnistumisina. Kyseessä on syvästi poliittinen ja rakenteellinen kriisi, joka vaatii suoraa ja rohkeaa puuttumista.

Pelko ja riit­tä­mät­tö­myys keit­ti­ön­pöy­dän ääressä

Kuvittele arki, jossa jokainen puhelimen soitto aiheuttaa syvän huolen. Arki, jossa vanhempi valvoo yö toisensa jälkeen peläten, mitä suljetun oven takana tapahtuu, kun oma nuori taistelee mielenterveysongelmien kanssa. Tätä ei ratkaista oppikirjateksteillä tai asiantuntijalausunnoilla. Kyse on kuluttavasta uupumuksesta, jossa vanhempi yrittää pitää kodin kasassa, käydä töissä ja kannatella samaan aikaan lapsensa elämänhalua.

Keittiönpöydän ääressä tunnetaan iltaisin syyllisyyttä ja avuttomuutta: Mitä tein väärin? Miksi en osaa auttaa lastani? Kun järjestelmä tarjoaa perheelle vain täysinäisiä jonotuslistoja, pitkiä lomakkeita ja kehotuksia seurata tilannetta, yksinäisyyden tunne on valtaisa. Kokemus siitä, että yhteiskunta on kääntänyt selkänsä ja jättänyt perheen pärjäämään yksin kriisin keskellä, on inhimillinen tragedia, jota yksikään perhe ei ansaitsisi kokea.

Yk­si­löin­ti­har­ha kätkee ra­ken­teel­li­sen vää­ryy­den

Vuosikymmenten leikkauspolitiikka ja julkisen sektorin resurssien vähentäminen näkyvät lasten ja nuorten pahoinvointina. Vanhemmille tarjotaan usein ohjeita siitä, miten olla paremmin läsnä tai miten hallita omaa stressiään. Vanhemman on kuitenkin vaikea olla läsnä, jos työelämän vaatimukset vievät voimavarat ja hajanaiset sosiaalipalvelut siirtävät avunpyyntöjä viranomaiselta toiselle.

Lapsen hätä ei johdu siitä, että vanhemmat olisivat epäonnistuneet tehtävässään. Se johtuu siitä, että yhteiskuntamme arvottaa jatkuvan suorittamisen ja taloudellisen tehokkuuden ihmisen hyvinvoinnin edelle. Koulujärjestelmän kasvanut kilpailupaine, epävarmuus tulevaisuudesta sekä nuorisotyön leikkaukset ajavat nuoria loppuunpalamiseen jo ennen täysi-ikäisyyttä.

Voit­to­jen ta­voit­te­lu pois mie­len­ter­veys­pal­ve­luis­ta

Nykymalli, jossa mielenterveyspalveluja yksityistetään ja julkisia palveluja ajetaan alas, suosii niitä, joilla on varaa ostaa apua markkinoilta. Tämä lisää perheiden välistä eriarvoisuutta. Terveys ja hyvinvointi eivät saa olla kauppatavaraa tai yritysten tuloslähde.

Jotta perheet saavat tarvitsemansa tuen ajoissa, julkisessa päätöksenteossa on toteutettava selkeä suunnanmuutos:

• Mielenterveyden maksuton matalan kynnyksen apu jokaiselle. Kynnyksen hakea ja saada apua on oltava olematon. Kouluihin, oppilaitoksiin ja nuorisotiloihin on saatava riittävästi vakituisia mielenterveyden ammattilaisia ilman kuukausien jonotusaikoja.
• Yksityisen voitontavoittelun kieltäminen sosiaali- ja terveyspalveluissa. Julkiset varat tulee ohjata suoraan julkiseen hoitoon ja ennaltaehkäisevään työhön sen sijaan, että ne ohjautuvat yritysten voitoiksi.

Per­heil­le tar­vi­taan aikaa, ei pelkkiä uu­pu­muk­sen di­ag­noo­se­ja

Kun nuori oireilee vakavasti, vanhemman tärkein tehtävä on olla hänen tukenaan. Samaan aikaan vanhemman odotetaan joustamatonta ja täyttä työpanosta. Tämä on mahdoton yhtälö, joka ajaa vanhemmat sairauslomalle ja syvään uupumukseen.

Työelämää on uudistettava perheiden ja inhimillisen elämän tarpeiden pohjalta:

• Lyhennetty työviikko ilman palkanmenetystä vaikeassa elämäntilanteessa oleville vanhemmille. Jos perheen nuori käy läpi vakavaa mielenterveyskriisiä, vanhemmalle on taattava lakiin perustuva oikeus työajan lyhentämiseen täydellä palkalla. Näin arjen tuki ja läsnäolo toteutuvat ilman pelkoa toimeentulon menetyksestä.
• Kollektiivinen vanhemmuuden tuki lähiyhteisössä. Kuntiin tarvitaan perhetaloja ja matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja, joissa vanhemmat saavat vertaistukea ja asiantuntija-apua välittömästi ilman raskaita läheteprosesseja ja diagnoosivaatimuksia.

Sanoista tekoihin: Lait ja budjetit uusiksi

Pelkkä tahtotila tai kauniit juhlapuheet eivät riitä auttamaan uupuneita perheitä. Järjestelmän muuttaminen vaatii sitovia pykäliä ja suoraa rahoitusta. Konkreettisilla lakimuutoksilla ja budjettiuudistuksilla voidaan turvata nuorten ja perheiden oikeus hoitoon:

• Mielenterveyslaatu- ja hoitotakuulaki (14 vuorokauden katto): Lain tasolla säädetään tiukka 14 vuorokauden enimmäisaika alle 25-vuotiaiden mielenterveyspalvelujen hoidon aloitukselle ensiyhteydenotosta. Mikäli hyvinvointialue ei pysty järjestämään hoitoa julkisena palveluna määräajassa, sille asetetaan laissa määrätty uhkasakko ja velvoite hankkia apua asiakkaalle ilman lisäkustannuksia.
• Työsopimuslain uudistus (Kriisivapaa perheille): Työsopimuslakiin lisätään pykälä oikeudesta palkalliseen perheen mielenterveyskriisivapaaseen (enintään 30 päivää vuodessa), kun perheen alaikäinen lapsi tai nuori on akuutissa erikoissairaanhoidon tai kriisiavun tarpeessa. Vapaa rahoitetaan yhteiskunnan varoin samalla periaatteella kuin vanhempainvapaat.
• Oppilas- ja opiskelijahuoltolain mitoitussääntely: Lakiin säädetään sitovat vähimmäismitoitukset: enintään 300 oppilasta tai opiskelijaa yhtä koulupsykologia ja -kuraattoria kohden. Mitoituksen rikkominen johtaa hyvinvointialueen sanktiointiin.
• Sosiaalihuoltolain muuttaminen matalan kynnyksen avun takaamiseksi: Poistetaan vaatimus virallisesta diagnoosista tai raskaasta sosiaalihuollon tarpeen arvioinnista nuorten ja vanhempien mielenterveys- ja perhepalvelujen saamiseksi. Tuen on alettava välittömästi avunpyynnöstä.
• Mielenterveyden miljardimomentti valtionbudjettiin: Perustetaan valtionbudjettiin miljardin euron erillisrahasto mielenterveys- ja perhe-elvytykseen. Sillä rahoitetaan hyvinvointialueiden hoitovelan purku, ammattilaisten palkkaus ja matalan kynnyksen nuorisotilat.
• Rahoitus progressiivisella pääoma- ja varallisuusverotuksella: Uudistukset rahoitetaan varallisuusverolla, suuryritysten voittojen lisäverotuksella sekä finanssitransaktioverolla. Mielenterveyskriisin hoitaminen rahoitetaan keräämällä varat pääomista.

Hoi­to­ta­kuus­ta kol­lek­tii­vi­seen vas­tuu­seen ja vä­lit­tä­mi­seen

Mielenterveyskriisin ratkaiseminen vaatii siirtymistä yksilökeskeisestä syyllistämisestä kollektiiviseen vastuuseen. Vanhempia ei tueta jättämällä heitä selviytymään yksin kriisin keskellä, vaan rakentamalla yhteiskunta, jossa kukaan ei jää ilman tarvitsemaansa hoitoa taustasta tai varallisuudesta riippumatta.

Nuorten oireilu osoittaa, että nykyinen yhteiskunnallinen järjestelmä ei toimi. Velvollisuutemme on korjata se tekemällä rohkeita, ihmisarvoa ja tasa-arvoa puolustavia ratkaisuja. Terveys, turva ja hyvinvointi kuuluvat kaikille.

Mistä apua juuri nyt?

Sitä odotellessa, että järjestelmää korjataan rakenteellisesti, yksikään vanhempi ei saa jäädä yksin arjen kriisissä. Jos tarvitset välitöntä keskusteluapua tai neuvoja nuoresi oireiluun, ota yhteyttä valtakunnalliseen Kriisipuhelimeen.