Suomen ei pidä lietsoa vas­tak­kai­na­set­te­lua - rauhan pitäisi olla ul­ko­po­li­tiik­kam­me tavoite

Suomessa on viime vuosina totuttu siihen, että lähes jokainen uusi turvallisuuspoliittinen ratkaisu perustellaan yhdellä sanalla: Venäjä.

Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on todellinen ja vakava asia. Sitä ei pidä vähätellä. Samalla meidän on pystyttävä keskustelemaan siitä, millaista turvallisuuspolitiikkaa Suomi harjoittaa ja mihin suuntaan haluamme maatamme viedä.

Suomen omassa puolustushallinnon arviossa Venäjän katsotaan muodostavan pitkäaikaisen ja vaikeasti ennakoitavan uhan, mutta Suomeen ei arvioida tällä hetkellä kohdistuvan välitöntä sotilaallista uhkaa.

Tällä erolla on merkitystä.

Tur­val­li­suut­ta ei ra­ken­ne­ta jat­ku­val­la vas­tak­kai­na­set­te­lul­la

Kun hallitus perustelee ydinasepolitiikan muutoksia ja kasvavia sotilaallisia panostuksia muuttuneella turvallisuusympäristöllä, meidän pitäisi kysyä myös, lisääkö jokainen uusi sotilaallinen ratkaisu todella Suomen turvallisuutta.

Hallitus on korostanut, ettei Suomi tavoittele ydinaseiden sijoittamista alueelleen, mutta samalla lainsäädäntöä muutettiin siten, että ydinräjähteiden tuomiseen ja kuljettamiseen liittyvä aiempi täyskielto poistui puolustukseen liittyvissä poikkeustilanteissa.

Minusta tämä on väärä suunta.

Suomen ei pitäisi tarkoituksella tehdä itsestään mahdollisimman näkyvää osaa suurvaltojen sotilaallisessa vastakkainasettelussa. Meidän ei pitäisi ajatella, että turvallisuus syntyy aina siitä, että vastaamme jokaiseen Venäjän liikkeeseen uudella asejärjestelmällä, suuremmilla sotilasmenoilla tai entistä tiiviimmällä sotilaallisella sitoutumisella.

Turvallisuuspolitiikan pitäisi ennen kaikkea vähentää sodan riskiä.

Suomella voisi olla tär­ke­äm­pi tehtävä kuin olla etu­lin­jas­sa

Suomen asema on muuttunut. Nato-jäsenyys on muuttanut Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan lähtökohtia, eikä vanhaa puolueettomuuspolitiikkaa voi sellaisenaan palauttaa.

Silti rauhanvälittäjän ajatus ei ole vanhentunut.

Päinvastoin.

Suomen pitäisi pyrkiä säilyttämään mahdollisimman paljon liikkumatilaa suhteessa eri valtioihin ja toimimaan tarvittaessa kanavana Lännen ja Venäjän välillä. Jos joskus avautuu mahdollisuus rauhanneuvottelulle, tulitauolle tai laajemmalle diplomatialle, Suomella pitäisi olla valmiudet tarjota siihen tilaa.

Rauhanvälittäjä ei voi olla sellainen, joka rakentaa politiikkansa jatkuvasti vastapuolen provosoimiseen.

Suomen ei pidä tarkoituksella provosoida Venäjää. Tämä ei tarkoita Venäjän toimien hyväksymistä eikä Ukrainan tukemisen lopettamista. Se tarkoittaa sitä, että Suomen turvallisuuspoliittinen tavoite pitäisi olla jännitteiden vähentäminen, ei niiden kasvattaminen.

Hy­vin­voin­ti­val­tio on myös tur­val­li­suut­ta

Samaan aikaan Suomessa leikataan julkisista palveluista. Terveydenhuollosta, sosiaaliturvasta ja koulutuksesta etsitään säästöjä, kun sotilaallisiin hankintoihin ja puolustusmenoihin käytetään yhä enemmän rahaa.

Tämäkin on turvallisuuspoliittinen kysymys.

Turvallinen yhteiskunta ei ole vain sellainen, jossa on aseita ja sotilaita. Turvallinen yhteiskunta on sellainen, jossa ihminen pääsee lääkäriin, lapsi saa hyvän koulutuksen, vanhus saa hoivaa ja pienituloisella on mahdollisuus selviytyä arjesta.

Jos turvallisuudesta puhutaan vakavasti, myös nämä asiat on otettava vakavasti.

Va­sem­mis­ton on us­kal­let­ta­va puo­lus­taa rauhaa

Vasemmistolainen turvallisuuspolitiikka ei tarkoita sinisilmäisyyttä. Se tarkoittaa sitä, että sotilaallisen voiman rinnalla nähdään diplomatian, asevalvonnan, kansainvälisen yhteistyön ja rauhanvälityksen merkitys.

Suomen ei pidä muuttua maaksi, joka katsoo turvallisuutta vain aseiden määrän kautta.

Me voimme olla jotain muutakin.

Voimme olla maa, joka puolustaa omaa turvallisuuttaan, tukee kansainvälistä oikeutta ja samalla pitää oven auki diplomatialle. Maa, joka ei tarkoituksella lisää vastakkainasettelua. Maa, joka voi tarvittaessa tarjota neuvottelupaikan myös silloin, kun osapuolet eivät halua puhua toisilleen suoraan.

Venäjän uhkaa ei pidä vähätellä. Mutta sitä ei pidä myöskään käyttää avoimena valtakirjana militarismille.

Suomen turvallisuuden ei pitäisi tarkoittaa sitä, että olemme ensimmäisenä rakentamassa uutta vastakkainasettelua. Sen pitäisi tarkoittaa sitä, että olemme valmiita rakentamaan tietä pois siitä.

Siksi rauha, diplomatia ja Suomen mahdollisuus toimia sillanrakentajana Lännen ja Venäjän välillä pitäisi nostaa takaisin suomalaisen vasemmiston turvallisuuspoliittisen ajattelun keskiöön.