Mitä tapahtuu ih­mi­sel­le, joka putoaa pal­ve­lui­den väliin?

Mielenterveysongelman kanssa eläminen voi olla raskasta jo itsessään. Avun hakemisen pitäisi helpottaa tilannetta, eikä tehdä siitä vaikeampaa.

Silti moni joutuu tilanteeseen, jossa apua tarvitaan, mutta oikeaa paikkaa ei löydy. Yksi palvelu ohjaa toiseen ja toinen eteenpäin. Lopulta ihminen jää yksin selvittämään, mitä hänen pitäisi seuraavaksi tehdä.

Kun avun ha­ke­mi­nen­kin käy liian ras­kaak­si

Mielenterveysongelma voi viedä voimia aivan tavallisista asioista. Puheluun soittaminen voi ahdistaa, ajan varaaminen tuntua ylivoimaiselta ja kodista lähteminen vaikealta.

Siksi ei ole realistista ajatella, että jokainen osaa itse löytää oikean palvelun ja hoitaa kaikki yhteydenotot.

Avun hakemisen ei pitäisi vaatia hyvää toimintakykyä.

Jos ihminen ei tiedä, mistä saa apua, häntä pitäisi auttaa löytämään oikea paikka sen sijaan, että hänet lähetetään selvittämään asiaa yksin.

Ihmistä pitää katsoa ko­ko­nai­suu­te­na

Mielenterveyden ongelmat eivät aina ole yksinkertaisia. Ahdistus voi kulkea yhdessä unettomuuden kanssa, masennus vaikuttaa opiskeluun ja työhön, ja vakavat mielenterveysongelmat voivat muuttaa koko arjen.

Siksi ihmistä ei pitäisi nähdä vain yhden oireen tai diagnoosin kautta.

Jos jokainen palvelu tarkastelee vain omaa osaansa, kokonaisuus katoaa. Ihminen joutuu kertomaan saman tarinan uudelleen ja yrittämään samalla itse selvittää, kuka voisi auttaa.

Se kuluttaa voimia, joita pitäisi käyttää toipumiseen.

Mie­len­ter­vey­den hoidon pitää kuulua kaikille

Ihmisarvon ei pitäisi riippua siitä, kuinka paljon ihminen pystyy tekemään tai tuottamaan.

Sama pätee mielenterveyteen.

Ihmisen ei tarvitse olla työkykyinen, opiskeleva tai hyväkuntoinen ansaitakseen apua. Hänen ei myöskään tarvitse osata käyttää palvelujärjestelmää täydellisesti.

Mielenterveyden hoidon pitää toimia myös silloin, kun ihminen on kaikkein heikoimmillaan.

Kukaan ei saa jäädä pal­ve­lui­den väliin

Kaikki eivät tarvitse samanlaista apua. Oleellista on, ettei ihminen jää yksin silloin, kun yksi palvelu ei riitä.

Jos ihminen hakee apua ja kertoo, ettei enää pärjää, hänen pitäisi tulla kuulluksi. Häntä ei pitäisi lähettää uudelleen etsimään paikkaa, jossa joku ehkä voisi auttaa.

Mielenterveysongelma ei tee ihmisestä heikkoa eikä avun tarve tee hänestä epäonnistunutta.

Kun ihminen sanoo, ettei enää pärjää, yhteiskunnan tehtävä ei ole kysyä, jaksaako hän vielä yrittää. Sen tehtävä on auttaa.