Vähemmistöstressi ja rakenteellinen syrjintä murentavat mielen­terveyttä

Valkoisena heteromiehenä en voi koskaan täysin ymmärtää sitä pelkoa, ulkopuolisuutta ja jatkuvaa varautumista, jota sateenkaari-ihmiset joutuvat arjessaan kokemaan. Minun ei ole koskaan tarvinnut miettiä, uskallanko pitää kumppaniani kädestä kadulla, miten minuun suhtaudutaan lääkärin vastaanotolla tai vaihdetaanko aihetta työpaikan kahvitauolla, kun poistun poistun kahvitauolta.

Mutta minun ei tarvitse elää tuota arkea ymmärtääkseni inhimillistä hätää. Riittää, että katson mielenterveystilastoja, kuuntelen ihmisten kokemuksia ja katson ympärilleni. Nykyinen meno on täysin kestämätöntä.

Vähemmistöstressi ja tilastot: Karu todellisuus numeerisen tiedon valossa

Sateenkaari-ihmisten ja muiden vähemmistöjen kohonnut riski sairastua mielenterveysongelmiin ei ole sattumaa eikä yksilön heikkoutta. Kyse on järjestelmällisestä yhteiskunnallisesta kuormituksesta eli vähemmistöstressistä. Se rakentuu arjen pienistä mikroaggressioista, vähättelystä, vihamielisestä julkisesta puheesta sekä jatkuvasta tarpeesta suojella itseään syrjinnältä.

THL:n kouluterveyskyselyt ja eurooppalaiset perusoikeustutkimukset piirtävät tilanteesta lohduttoman kuvan:

• Mielenterveyden haasteet: Yli puolet sateenkaari-nuorista raportoi kohtalaista tai vaikeaa ahdistuneisuutta sekä mielialaoireilua - määrä on moninkertainen verrattuna muihin nuoriin.
• Kiusaaminen ja häirintä: Lähes kaksi kolmasosaa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvista nuorista on kokenut häirintää, kiusaamista tai ulkopuolelle jättämistä koulussa tai vapaa-ajallaan.
• Kynnys hakea apua: Pelko leimautumisesta tai epäasiallisesta kohtelusta terveydenhuollossa estää merkittävää osaa nuorista hakeutumasta mielenterveyspalveluiden piiriin ajoissa.

Kun ihminen joutuu päivittäin piilottelemaan identiteettiään ja jättämään ympäristönsä reaktioita, keho ja hermosto elävät jatkuvassa hälytystilassa. Kun tähän yhdistetään nykyisen suorituskeskeisen kapitalismin kohtuuttomat vaatimukset, ihmisen jaksaminen murenee. Mielenterveyskriisi ei ole yksilön henkilökohtainen epäonnistuminen, vaan syvästi poliittinen ja rakenteellinen ongelma.

Tätä taustaa vasten valtiovarainministeri Riikka Purran ja Perussuomalaisten ajama linja on kylmäävää katsottavaa. Oikeistossa tunnustaan suorastaan loukkaantuvan ajatuksesta, että vähemmistöille annettaisiin enemmän tilaa ja oikeuksia elää täysin omana itsenään. Kapeaan maailmankuvaan nojaava oikeisto kokee toisten ihmisten yhdenvertaisuuden ja vapauden jonkinlaisena uhkana omalle valtatasapainolleen.

Sateenkaarikohtaaminen kouluihin: Ennaltaehkäisy ja ahtaiden normien purkamista

Kouluissa kokemus ulkopuolisuudesta luo pohjan elämänmittaisille mielenterveysongelmille. Sateenkaarinuoret kokevat edelleen moninkertaisesti enemmän kiusaamista ja yksinäisyyttä kuin muut ikätoverinsa. Opettajien taidot ja valmiudet tukea moninaisuutta vaihtelevat liiaksi, mikä jättää nuoret täysin asuinpaikkakunnan ja sattuman varaan.

Normikriittinen kasvu ja sateenkaaritieto on saatava velvoittavaksi osaksi jokaisen koulun opetussuunnitelmaa aina varhaiskasvatuksesta alkaen. Tämä on mitä parhainta ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä. Kun lapsille opetetaan pienestä pitäen kunnioittamaan jokaisen itsemääräämisoikeutta, puretaan se turha stigma ja ulkopuolisuus, joka myöhemmin aiheuttaa sairastumisia.

Uudistus vaatii luonnollisesti myös aitoja resurssitarkistuksia oppilashuoltoon. Mielenterveyspalveluiden on oltava maksuttomia ja matalan kynnyksen palveluita ilman kuukausien jonotusaikoja tai terveydenhuollon maksumuureja.

Sukupolvien välinen solidaarisuus: Turvallinen vanhuus jokaiselle

Syrjinnän aiheuttama mielenterveystaakka ei pääty nuoruuteen. Moni ikääntynyt sateenkaari-ihminen kantaa kehossaan ja mielessään traumaa aikakaudelta, jolloin heidän olemassaolonsa oli laissa kriminalisoitu tai luokiteltu sairaudeksi. Kun voimat vanhuuden myötä vähenevät, moni joutuu palaamaan kaappiin pelätessään huonoa tai ymmärtämätöntä kohtelua vanhustenpalveluissa.

Ikääntyneiden vähemmistöjen kokema yksinäisyys ja ahdistus jäävät liian usein täysin näkymättömiin. Tarvitsemme senioripalveluihin, palvelutaloihin ja kansalaisopistoihin järjestelmällistä normikriittistä koulutusta ja asennemuutosta.

Kun ikäihmisten asumisyksiköt muutetaan aidosti turvallisiksi tiloiksi, mahdollistetaan menneiden traumojen korjaantuminen. Samalla vahvistetaan sukupolvien välistä ymmärrystä. Kun seniorit saavat työkaluja ymmärtää vaikkapa omien lastenlastensa moninaisuutta, vähennetään perheiden sisäistä etääntymistä ja lievitetään molempien osapuolten psyykkistä kuormaa.

Oikeistopolitiikan kritiikki: Riikka Purran ja Perussuomalaisten hyökkäys terveyttä vastaan

Vähemmistöjen mielenterveyttä ei voida erottaa talous- ja arvopolitiikasta. Riikka Purran ja Perussuomalaisten kovakourainen leikkauslinja murentaa juuri niitä tukiverkkoja, jotka pitävät haavoittuvassa asemassa olevia pystyssä. Kun mielenterveysjärjestöiltä leikataan, kyseessä on tietoinen isku vähemmistöjen selviytymisedellytyksiä vastaan.

Tämä politiikka luo ilmapiiriä, jossa ihmiset joutuvat pelkäämään sekä toimeentulonsa että oman turvallisuutensa puolesta. Äärioikeistolainen viholliskuvia maalaileva retoriikka ja vähemmistöjen perusoikeuksien vähättely antavat hiljaisen hyväksynnän arkipäivän syrjinnälle. Seuraus näkyy suoraan tilastoissa kasvavina mielenterveysongelmina ja hoitojonojen venymisenä.

Lopetus: Rakkaus on poliittinen teko ja voimavara

Psykologisen turvallisuuden ja mielenterveyden saavuttaminen vaatii taistelua niitä valtarakenteita vastaan, jotka tuottavat pahoinvointia. Ratkaisu ei ole yksilöiden pakkosopeuttaminen sairaaseen ja eriarvoiseen järjestelmään, vaan järjestelmän itsensä muuttaminen. Tavoitteena tulee olla yhteiskunta, jossa resurssit suunnataan ihmisten aitoon hyvinvointiin, ennaltaehkäisevään tukeen ja yhteisöllisyyteen.

Nykyisten sotien, ympäristökriisien ja taloudellisten kuristusten keskellä meiltä yritetään viedä toivo. Oikeistolainen politiikka haluaa meidän uskovan, että resurssit ovat aina liian pienet ja että toisen ihmisen oikeus olla olemassa olisi jotenkin pois joltain muulta. Tämä on valhe.

Rakkaus kaikissa muodoissaan, toisen ihmisen ehdoton hyväksyminen ja vankkumaton solidaarisuus ovat radikaaleimpia voimia, mitä meillä on. Kun valtio vastaa ihmisten hätään kylmyydellä ja leikkauksilla, meidän vastauksemme on pidettävä toisistamme huolta ja vaadittava järjestelmää, joka kunnioittaa jokaista elämää.

Me emme suostu yhteiskuntaan, jossa ihmisen täytyy pelätä olla oma itsensä. Tulevaisuus kuuluu niille, jotka rakastavat, eivät niille, jotka pelkäävät toisten vapautta.