Työt­tö­myys ei ole ohi - Orpon ja Purran leik­kaus­po­li­tiik­ka ei ratkaise Suomen ongelmia

Suomen työllisyystilanteessa näkyy viimein pieni merkki paremmasta. Sitä ei kuitenkaan pidä käyttää perusteena julistaa työttömyyskriisiä päättyneeksi. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli elokuussa noin 262 000 työtöntä ja työttömyysasteen trendiluku oli 10,1 prosenttia. Työllisiä oli 34 000 enemmän kuin vuotta aiemmin ja työttömiä 5 000 vähemmän.

Muutos on hyvä asia, mutta luvut kertovat samalla karusta tilanteesta. Suomessa on edelleen valtava määrä ihmisiä vailla työtä. Yhden kuukauden myönteinen kehitys ei muuta sitä, että työttömyys on pysynyt pitkään korkealla tasolla. Siksi nyt tarvitaan enemmän realismia kuin juhlapuheita.

Orpon ja Purran hal­li­tuk­sen ta­lous­po­li­tiik­ka on tullut ih­mi­sil­le kal­liik­si

Orpon ja Purran hallitus on perustellut politiikkaansa julkisen talouden tasapainottamisella. Käytännössä tämä on tarkoittanut laajoja leikkauksia sosiaaliturvaan, julkisiin palveluihin ja pienituloisten toimeentuloon. Hallituksen mukaan tavoitteena on vahvistaa Suomen taloutta ja työllisyyttä. Minusta juuri tämä väite ansaitsee paljon nykyistä kriittisemmän tarkastelun.

Ihmisiä ei voi leikata töihin. Jos työttömältä viedään toimeentuloa, se ei itsessään luo yhtäkään työpaikkaa. Pienituloisella on leikkausten jälkeen vähemmän rahaa ruokaan, asumiseen ja muuhun kulutukseen. Kun ostovoima heikkenee, myös yritysten tuotteille ja palveluille on vähemmän kysyntää. Samalla julkisten palveluiden leikkaukset voivat pahentaa ihmisten ongelmia ja siirtää kustannuksia myöhemmäksi.

Työllisyyttä pitäisi rakentaa lisäämällä työpaikkoja ja vahvistamalla ihmisten mahdollisuuksia päästä työelämään. Koulutus, terveydenhuolto, mielenterveyspalvelut ja toimiva sosiaaliturva eivät ole turhaa kulutusta. Ne ovat yhteiskunnan rakenteita, jotka auttavat ihmisiä opiskelemaan, työskentelemään ja selviytymään vaikeista elämäntilanteista.

Julkinen sektori ei ole Suomen ongelma

Suomalaisessa talouskeskustelussa toistuu jatkuvasti ajatus siitä, että julkinen sektori on liian suuri ja että ratkaisut löytyvät ennen kaikkea menoja leikkaamalla. Vasemmistolaisesta näkökulmasta lähtökohta on väärä.

Sairaanhoitaja, opettaja, sosiaalityöntekijä, varhaiskasvatuksen työntekijä ja moni muu julkisen sektorin työntekijä tekee työtä, jota ihmiset tarvitsevat joka päivä. Julkiset palvelut eivät ole yhteiskunnan ylimääräinen menoerä, vaan osa sitä perustaa, jonka varassa suomalainen yhteiskunta toimii.

Jos ihminen ei saa tarvitsemaansa mielenterveyshoitoa ajoissa, ongelmat voivat kasvaa. Jos nuoren koulutus jää kesken, seuraukset voivat näkyä pitkälle tulevaisuuteen. Jos ihminen putoaa toimeentulon ulkopuolelle, pelkkä käsky mennä töihin ei ratkaise hänen tilannettaan.

Siksi on nurinkurista ajatella, että näistä palveluista leikkaaminen olisi automaattisesti hyvää talouspolitiikkaa.

Työ­paik­ko­ja ei synny köy­hyyt­tä li­sää­mäl­lä

Tässä näkyy selvä ero vasemmistolaisen ja oikeistolaisen talousajattelun välillä. Työttömyyttä ei pidä tarkastella vain yksittäisen ihmisen ominaisuutena tai valintana. On katsottava myös sitä taloutta, jossa ihmiset yrittävät löytää työtä.

Jos ihmisillä on vähemmän rahaa käytettävissä, kulutus vähenee. Jos kysyntä heikkenee, yrityksillä on vähemmän syitä palkata uusia työntekijöitä. Jos julkisista investoinneista leikataan, samalla voidaan menettää mahdollisuuksia rakentaa uutta kasvua.

Talous ei ole irrallinen kone, jota voidaan korjata leikkaamalla menoja yksi rivi kerrallaan. Talous muodostuu ihmisistä, heidän työstään, kulutuksestaan, palveluistaan ja investoinneistaan. Siksi myös pienituloisten toimeentulolla on merkitystä koko kansantaloudelle.

Kenen ehdoilla Suomen taloutta ra­ken­ne­taan?

Vasemmistolaisena pidän tätä yhtenä Suomen talouspolitiikan tärkeimmistä kysymyksistä: mitä varten julkista taloutta tasapainotetaan, jos hintana on ihmisten toimeentulon ja palveluiden heikentäminen?

Valtiontalouden luvut ovat tärkeitä, mutta ne eivät voi muuttua tärkeämmiksi kuin ihmiset, joiden elämään talouspolitiikan päätökset vaikuttavat. Julkista taloutta pitää hoitaa vastuullisesti, mutta vastuullisuus ei voi tarkoittaa sitä, että lasku lähetetään kerta toisensa jälkeen pienituloisille, työttömille ja palveluita tarvitseville.

Minusta talouspolitiikan lähtökohdan pitäisi olla toinen. Yhteiskunnan tehtävä ei ole tehdä ihmisistä köyhempiä saadakseen menot näyttämään pienemmiltä. Sen tehtävä on luoda olosuhteet, joissa ihmisillä on mahdollisuus kouluttautua, tehdä työtä, saada apua silloin kun sitä tarvitaan ja elää ihmisarvoista elämää.

Suomi tar­vit­see suun­nan­muu­tok­sen

Elokuun työllisyysluvut ovat pieni helpotus, mutta ne eivät poista Suomen työttömyysongelmaa. Edessä on edelleen valtava määrä työtä, jos haluamme saada ihmiset takaisin työelämään ja samalla vahvistaa koko yhteiskunnan taloudellista pohjaa.

Siksi Suomen pitäisi investoida koulutukseen, terveydenhuoltoon, mielenterveyspalveluihin, kohtuuhintaiseen asumiseen, infrastruktuuriin ja uusiin työpaikkoihin. Tarvitsemme talouspolitiikkaa, joka vahvistaa ihmisten ostovoimaa ja luo edellytyksiä yritysten investoinneille sen sijaan, että koko talouspolitiikan lähtökohdaksi otetaan leikkauslista.

En halua Suomea, jossa työttömyyden ratkaisemiseksi tehdään työttömän elämästä vaikeampaa. Haluan Suomen, jossa ihmisille annetaan todelliset mahdollisuudet päästä töihin ja rakentaa omaa elämäänsä.

Hyvinvointia ei pidä mitata sillä, kuinka paljon ihmisiltä onnistutaan leikkaamaan. Sitä pitäisi mitata sillä, kuinka moni ihminen pystyy elämään turvallisesti, opiskelemaan, tekemään työtä ja luottamaan tulevaisuuteensa.

Minulle vasemmistolaisuus tarkoittaa tässä ennen kaikkea yhtä asiaa: ihmisiä ei pidä asettaa talouslukujen alapuolelle.

Ihmiset ennen voittoja. Hyvinvointivaltio ennen leikkauslistoja. Ja työpaikkojen syyllistämistä.