Kelan kysely pal­jas­taa so­si­aa­li­tur­va­leik­kaus­ten hinnan: pie­ni­tu­loi­set maksavat Orpon ja Purran po­li­tii­kas­ta

Suomessa puhutaan jatkuvasti julkisen talouden tasapainottamisesta, työnteon kannustimista ja välttämättömistä säästöistä. Liian usein tästä keskustelusta unohtuu se kaikkein tärkein kysymys: mitä nämä päätökset tarkoittavat ihmiselle, jonka rahat eivät riitä edes kuukauden loppuun?

Kelan tuore kysely antaa tähän pysäyttävän vastauksen. Sosiaaliturvaleikkaukset ovat heikentäneet erityisesti toimeentulotukea saavien taloutta. Lähes yhdeksän kymmenestä kyselyyn vastanneesta toimeentulotuen saajasta kertoi toimeentuloaan heikentäneistä muutoksista. Moni oli joutunut tinkimään ruoasta tai turvautumaan ruoka-apuun. Samalla sosiaalisesta elämästä on jouduttu luopumaan ja ahdistus lisääntynyt.

Tässä ei ole kyse vain euroista. Kyse on siitä, millaista elämää ihmisellä on varaa elää.

Köy­hyyt­tä ei poisteta leik­kaa­mal­la

Orpon ja Purran hallituksen politiikassa pienituloisten asemaa on heikennetty useilla sosiaaliturvaan kohdistuneilla muutoksilla. Hallitus perustelee päätöksiään taloudella ja työnteon kannustamisella, mutta tässä keskustelussa on vakava ongelma.

Jos ihminen joutuu tinkimään ruoasta, vetäytymään ystävistään ja kantamaan jatkuvaa huolta toimeentulostaan, ei kyse ole enää toimivasta kannustinpolitiikasta. Kyse on köyhyydestä.

Yhteiskunnan tehtävä ei ole tehdä ihmisen elämästä epävarmempaa silloin, kun hän on jo valmiiksi heikoimmassa asemassa. Sosiaaliturvan pitää olla turvaverkko, ei järjestelmä, joka pakottaa ihmisen jatkuvasti pelkäämään seuraavaa kuukautta.

Minusta on myös väärin ajatella, että pienituloisuus olisi ensisijaisesti yksilön oma ongelma. Kaikilla ei ole samanlaisia lähtökohtia, mahdollisuuksia tai elämäntilanteita. Siksi myös taloudellista valtaa pitää tarkastella yhteiskunnallisena kysymyksenä.

Va­sem­mis­ton pitää puo­lus­taa ih­mi­s­ar­voa

Ajattelen, että yhteiskunnan lähtökohtana pitäisi olla ihmisten tarpeet, ei se, kuinka paljon rahaa ihminen pystyy tuottamaan omistajille tai valtiolle.

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö julkisen talouden kestävyydestä voisi keskustella. Se tarkoittaa sitä, että säästöjen kohteeksi ei pidä automaattisesti valita niitä, joilla on kaikkein vähiten.

Suomessa on edelleen paljon varallisuutta. Kysymys on myös siitä, miten sitä jaetaan ja kenen ehdoilla yhteiskuntaa rakennetaan.

Kelan kyselyssä näkyvä todellisuus pitäisi ottaa vakavasti. Kun ihmiset joutuvat valitsemaan ruoan ja muun välttämättömän välillä, yhteiskunnassa on jotain perustavanlaatuisesti pielessä.

Minulle vasemmistolaisuus tarkoittaa sitä, ettei tähän tyydytä.

Haluan Suomen, jossa kenenkään ihmisarvo ei riipu pankkitilin saldosta. Suomen, jossa köyhyydestä ei rangaista ja jossa sosiaaliturva mahdollistaa ihmisarvoisen elämän myös silloin, kun elämä ei mene suunnitelmien mukaan.

Hyvinvointivaltion tarkoitus ei ole selviytyä mahdollisimman pienellä rahalla. Sen tarkoitus on pitää ihmisistä huolta.