Aseis­ta­kiel­täy­ty­mi­ses­tä ei pidä ran­gais­ta: rauha ei ole rikos

Aseistakieltäytyminen ei ole rikos eikä moraalinen epäonnistuminen. Se on vakaumukseen perustuva valinta, jota demokraattisen yhteiskunnan pitäisi kunnioittaa. Silti Suomessa ihminen, joka kieltäytyy aseellisesta palveluksesta omantuntonsa perusteella, joutuu edelleen käyttämään elämästään huomattavasti enemmän aikaa valtion määräämään palvelukseen.

Tätä on vaikea perustella yhdenvertaisuuden näkökulmasta.

Siviilipalvelus kestää 347 vuorokautta, kun lyhin varusmiespalvelus kestää 165 vuorokautta. Ero ei ole pieni. Jos valtio tunnustaa oikeuden kieltäytyä aseellisesta palveluksesta, sen ei pitäisi samalla tehdä tästä valinnasta käytännössä raskaampaa.

Vakaumuksesta ei pidä määrätä rangaistusta.

Si­vii­li­pal­ve­luk­sen pitää olla oikea vaih­to­eh­to

Siviilipalveluksen tarkoitus on tarjota palvelusmuoto ihmisille, joiden vakaumus estää heitä osallistumasta aseelliseen palvelukseen. Siksi on ristiriitaista rakentaa järjestelmää, jossa siviilipalvelusta viedään yhä tiiviimmin kohti sotilaallista varautumista.

Aseistakieltäytyjä ei ole automaattisesti yhteiskunnan vastustaja. Hän voi välittää syvästi yhteiskunnasta, mutta ajatella, että turvallisuutta rakennetaan ensisijaisesti rauhalla, sosiaalisella oikeudenmukaisuudella ja ihmisten hyvinvoinnilla.

Vasemmistolaisessa ajattelussa turvallisuutta ei pitäisi kaventaa sotilaalliseksi kysymykseksi. Turvallinen yhteiskunta on sellainen, jossa ihmisellä on mahdollisuus saada hoitoa, koulutusta, toimeentuloa ja asunto.

Mi­li­ta­ris­mia pitää voida ar­vos­tel­la

Suomessa puhutaan paljon varautumisesta ja kokonaisturvallisuudesta. Samalla on tärkeää kysyä, kuka saa määritellä turvallisuuden ja millä ehdoilla kansalaisen pitää siihen osallistua.

Aseistakieltäytyjälle sotilaallisen järjestelmän tukeminen voi olla vastoin hänen vakaumustaan. Tätä näkemystä ei pidä vähätellä vain siksi, että enemmistö ajattelee asiasta toisin.

Demokraattinen yhteiskunta ei ole vahva silloin, kun kaikki ihmiset pakotetaan ajattelemaan samalla tavalla. Se on vahva silloin, kun myös vähemmistönä oleva vakaumus voidaan ilmaista ilman pelkoa rangaistuksesta tai leimaamisesta.

Rauhan puo­lus­ta­mi­ses­ta ei pidä ran­gais­ta

Kommunistisesta ja vasemmistolaisesta näkökulmasta kysymys liittyy myös siihen, kuinka paljon valtaa valtiolle annetaan ihmisen oman vakaumuksen yli. Työväenliikkeen historiaan kuuluu vahva rauhanliike ja militarismin kritiikki. Tätä perinnettä ei pitäisi unohtaa.

Siksi siviilipalveluksen uudistamisen lähtökohdan pitäisi olla yhdenvertaisuus, ei asepalveluksen jäljittely. Siviilipalvelusvelvollisten ja aseistakieltäytyjien ääntä on kuunneltava aidosti myös lainsäädäntöä valmisteltaessa.

Valtion ei pidä opettaa kansalaisille, että omantunnon seuraamisesta joutuu maksamaan ylimääräisen hinnan.

Aseistakieltäytyminen on vakaumuksellinen valinta. Rauhan puolustaminen ei tee ihmisestä vähemmän yhteiskunnallista, vähemmän vastuullista tai vähemmän arvokasta kansalaista.

Jos Suomessa halutaan puhua ihmisoikeuksista ja yhdenvertaisuudesta vakavasti, myös aseistakieltäytyjien oikeudet on otettava vakavasti.

Vakaumuksesta ei pidä rangaista. Rauha ei ole rikos.