Miesten kokema vä­ki­val­ta vaatii nä­ky­vyyt­tä ja tukea

Suomessa väkivalta on vakava sukupuolittunut ongelma. Tilastojen valossa lähisuhdeväkivalta ja vakavimmat väkivallanteot kohdistuvat useimmiten naisiin. Tämä on kiistaton tosiasia, joka vaatii jatkuvia toimia.

Keskustelusta puuttuu kuitenkin usein toinen puoli: miesten kokema väkivalta ja sen seuraukset mielenterveydelle. Tilastojen katveeseen jäävät ne tuhannet tarinat, joita miehet eivät uskalla kertoa ääneen. Kirjoituksessani nostan esiin tämän hiljaisen todellisuuden, joka murentaa suomalaisten miesten hyvinvointia.

Miesten kokema lä­hi­suh­de­vä­ki­val­ta ti­las­toi­na

Tilastokeskuksen mukaan lähes puolet (46 %) suomalaisista miehistä on kokenut elämänsä aikana fyysistä väkivaltaa, uhkailua tai seksuaalista väkivaltaa. Tästä huolimatta aihe on julkisessa keskustelussa marginaalissa.

Erityisesti naisen mieheen kohdistama väkivalta jää piiloon. Lähisuhdeväkivallan tilastoissa mieheen kohdistuvan väkivallan tekijä on nainen merkittävässä osassa tapauksia. Yhteiskunnassamme vallitsee silti vääristynyt asenne: naisen tekemää väkivaltaa ei pidetä yhtä vahingollisena kuin miehen. Mielenterveyden kannalta tämä on vaarallinen harha, sillä trauma ei katso tekijän sukupuolta.

Miksi mies vaikenee? Häpeä ja kasvatus esteenä avun ha­ke­mi­sel­le

Miksi miehet eivät hae apua? Parisuhdeväkivallan naisuhreista noin 10 prosenttia ilmoittaa asiasta poliisille, mutta miesuhreista vain 4 prosenttia. Syyt löytyvät syvältä kulttuurista:

• Häpeä ja stigma: Mies pelkää heikkouden leimaa tai sitä, ettei häntä uskota.
• Kasvatuksen perintö: ”Ole mies” -ajattelu opettaa yhä monelle, että kivun nieleminen ja tunteiden tukahduttaminen on miehisyyden mitta.
• Rakenteelliset esteet: Miehet hakevat vähemmän apua mielenterveysongelmiin, ja palvelut koetaan usein naisvaltaisiksi.

Vä­ki­val­ta­ko­ke­muk­sen vaikutus miesten mie­len­ter­vey­teen

Käsittelemätön väkivalta ei katoa vaikenemalla. Se muuttaa aivojen ja hermoston tapaa prosessoida turvaa, mikä johtaa usein jatkuvaan hälytystilaan. Miesten trauma oireilee usein eri tavalla kuin perinteinen masennus: se purkautuu ärtyneisyytenä, työnarkomaniana tai päihteiden käyttönä.

Trauma on myös ylisukupolvinen riski. Jos isä ei saa apua, paha olo heijastuu koko perheen tunneilmastoon. Isien mielenterveyden tukeminen on suora investointi lasten turvalliseen kasvuun.

Vaadin konk­reet­ti­sia tekoja: Kor­va­mer­kit­tyä ra­hoi­tus­ta miesten krii­si­työ­hön

Puheet eivät enää riitä, vaan tarvitsemme poliittista tahtoa. Suomessa miehet tekevät noin kolme kertaa enemmän itsemurhia kuin naiset, ja silti miesten erityistarpeet tunnistetaan palvelujärjestelmässä heikosti.

Vaadin, että valtio osoittaa seuraavassa budjetissaan korvamerkittyä rahoitusta nimenomaan miesten matalan kynnyksen kriisipalveluihin ja väkivaltatyöhön. Pelkkä yleinen mielenterveysrahoitus ei riitä, jos kynnys hakeutua palveluiden piiriin pysyy miehille liian korkeana. Tarvitsemme valtakunnallisen verkoston ammattilaisia, jotka on koulutettu kohtaamaan väkivaltaa kokeneet miehet traumatietoisesti ja ilman ennakkoasenteita.

Vä­ki­val­ta on aina väärin – On aika rikkoa hil­jai­suus

Miesten kokeman väkivallan esiin nostaminen ei ole pois naisten turvallisuustyöstä. Kyse on siitä, ettei kenenkään pidä jäädä yksin traumojensa kanssa. Meidän on murrettava haitalliset myytit, jotka estävät miehiä olemasta haavoittuvia.

Tuomitsen kaiken väkivallan ja vaadin, että jokainen uhri saa tulla kuulluksi. Kysynkin lopuksi: tiedätkö sinä miehen, joka kantaa kokemuksiaan yksin? Sinun asenteellasi ja vaatimuksillasi on merkitystä sille, uskaltaako hän puhua ja aloittaa toipumisen.