Masennus ei ole yksi sairaus – tutkimus löysi viisi ai­vop­ro­fii­lia

Masennus on yksi aikamme suurimmista kansanterveydellisistä haasteista, ja se koskettaa satojen miljoonien ihmisten elämää. WHO:n arvion mukaan masennusta sairastaa maailmanlaajuisesti noin 332 miljoonaa ihmistä. Suomessa sairauden inhimillinen ja taloudellinen hinta on suuri, sillä se on yleisin yksittäinen syy niin pitkiin sairauspoissaoloihin kuin työkyvyttömyyseläkkeisiinkin. Tuore masennustutkimus auttaa ymmärtämään, miksi nykyiset hoitokäytännöt eivät aina tuota toivottua tulosta. Liian usein hoito nimittäin perustuu kokeiluun ja erehdykseen.

Helsingin yliopiston neurotieteen tutkimuskeskuksessa selvitettiin 263 masennusta sairastavan ja 75 terveen verrokin aivotoimintaa. Tulokset osoittavat, ettei masennus ole biologisesti kaikilla samanlainen sairaus. Vaikka potilaat saavat saman diagnoosin, heidän aivojensa toiminnalliset yhteydet voivat poiketa toisistaan huomattavasti. Satu Palvan mukaan tutkimuksessa löytyi jopa vastakkaisia malleja: joillakin aivoalueiden välinen yhteys oli tavallista voimakkaampi, toisilla taas heikompi.

Viisi eri­lais­ta ai­vop­ro­fii­lia

Tutkijat tunnistivat viisi ryhmää, joissa aivoalueiden toiminnalliset yhteydet poikkesivat toisistaan:

• Ryhmä 1: Kohtalaisen voimakas yhteys. Oireina korostuivat vaikea masennus, ahdistus, murehtiminen ja toimintakyvyn lasku.
• Ryhmä 2: Heikko yhteys. Oireet olivat muihin ryhmiin verrattuna lievempiä.
• Ryhmä 3: Laaja-alaisesti heikko yhteys, jossa korostui traumaperäinen stressi.
• Ryhmä 4: Vaihteleva yhteys, jossa osa yhteyksistä oli heikkoja ja osa voimakkaita. Oireina korostuivat masennuksen vaikeusaste, päihteiden käyttö ja heikko hyvinvointi.
• Ryhmä 5: Voimakkain yhteys. Oireistossa korostui päihteiden käyttö, kun taas traumaoireet olivat vähäisempiä.

Tämä jaottelu on merkittävä askel kohti yksilöllisempää hoitoa. Nykyinen psykiatrinen diagnostiikka nojaa oireiden luokitteluun, mutta aivotoiminnan mittaaminen voisi tulevaisuudessa auttaa kohdentamaan hoidon potilaan todellisen biologisen tilan mukaan. Näin vältettäisiin turhaa ja tehotonta kokeilua. Se on erityisen tärkeää työväestölle ja kaikille niille, joiden toimeentulo ja arjen hallinta ovat riippuvaisia nopeasta ja vaikuttavasta tuesta.

Tässä piilee myös tutkimuksen laajempi merkitys. Kun ymmärrämme, ettei masennus ole yksi ja sama tila, voimme haastaa rakenteet, jotka kohtelevat sitä pelkkänä yhtenä diagnoosina. Terveydenhuollon säästöt kohdistuvat helposti juuri sinne, missä kärsimys ei näy tilastoissa yhtä selvästi kuin eurot. Juuri siksi tällaista tietoa tarvitaan: se muistuttaa, että jokaisen diagnoosin takana on yksilö, joka ansaitsee juuri hänelle sopivaa hoitoa.

Tutkimus vahvistaa, että ihmisen hyvinvointi ja aivojen toiminta kytkeytyvät toisiinsa monella tasolla. Sitä tietoa tarvitaan, jos haluamme rakentaa entistä inhimillisemmän ja toimivamman terveydenhuollon.