Mi­li­ta­ris­min kri­tiik­ki ja vaatimus dip­lo­maat­ti­sel­le rau­han­po­li­tii­kal­le

Suomessa puhutaan nyt turvallisuudesta enemmän kuin koskaan, mutta samalla koko keskustelu on ajautunut vaaralliseen umpikujaan. Päätöksentekoa ohjaa sokea militarismi, ja puolustusmenoja vaaditaan kasvatettavaksi miljardeilla euroilla ikään kuin valtion kassa olisi pohjaton. Kun kenraaleille ja poliitikoille annetaan avoin valtakirja, on pakko pysähtyä ja kysyä suoraan: kenen ehdoilla tätä maata oikein johdetaan?

Naton puo­lus­tus­me­no­ta­voit­teet sitovat Suomen Yh­dys­val­to­jen so­ta­po­li­tiik­kaan

Oikeisto ja aseteollisuuden lobbarit väittävät, että massiivinen varustautuminen on ainoa keino estää sota ja taata rauha. Tämä pelon lietsontaan perustuva argumentti on kuitenkin ontto. Rajaton aseistautuminen ei luo vakautta, vaan se kiihdyttää globaalia jännitystä ja luo vaarallisen kierteen, jossa kaikki varautuvat pahimpaan ja tekevät siten konfliktista todennäköisemmän. Todellista turvallisuutta ei rakenneta ohjuksilla tai ydinasepelotteella, vaan luottamuksella ja rauhanomaisella yhteistyöllä.

Suomi on nyt sitoutunut Naton vaatimuksiin, jotka pakottavat upottamaan armeijaan valtavia summia rahaa joka ikinen vuosi. Tämä linja ei lisää itsenäisyyttämme, vaan sitoo meidät entistä tiukemmin osaksi Yhdysvaltojen johtamaa rintamaa ja suursotien riskejä. Sokea luottamus sotilasliiton keinotekoisiin budjettiprosentteihin vie pohjan omalta, riippumattomalta päätöksenteoltamme.

Ale­xan­der Stubb ja kadonnut dip­lo­ma­tia – Paa­si­ki­ven-Kekkosen linja takaisin

Vaikka hallitus on valmis syytämään miljardeja aseisiin, se tuntuu unohtaneen, että diplomatia on aina halvempi ja tehokkaampi keino suojella maata. Venäjä teki täysin väärin ja rikkoi kansainvälistä oikeutta hyökätessään Ukrainaan, mutta kriisejä ei ratkaista pelkällä vaikenemisella ja eristäytymisellä. Suomen presidentin Alexander Stubbin pitäisi aloittaa keskustelu Vladimir Putinin kanssa, vaikka se olisi kuinka vaikeaa ja epämiellyttävää tahansa. Ulkopolitiikka ei voi perustua siihen, mikä tuntuu henkilökohtaisesti mukavalta tai moraalisesti helpolta. Presidentin ensisijainen tehtävä on suojella ihmishenkiä, ja siihen tarvitaan vuoropuhelua.

Suomen on palattava Paasikiven-Kekkosen linjan parhaaseen perintöön: realismiin, jossa maantieteelle ei voida mitään ja jossa rauhalliset, toimivat suhteet naapureiden kanssa ovat maan suurin turvallisuustakuu. Vuoropuhelusta kieltäytyminen ei poista sodan uhkaa, se vain tekee meistä toimintakyvyttömiä kriisin syventyessä.

Ase­te­ol­li­suus käärii mil­jar­di­voi­tot ta­val­lis­ten ve­ron­mak­sa­jien pussista

Tämän sotarummutuksen taustalla häärii sotateollinen kompleksi, jolle konfliktit ovat pelkkää tuottoisaa liiketoimintaa. Suuret aserakentajat ja kansainväliset yhtiöt, kuten Patria ja Lockheed Martin, hyötyvät suoraan jokaisesta uudesta ammus- ja hävittäjätilauksesta. Tässä pelissä ei ole kyse isänmaallisuudesta, vaan puhtaasta rahanteosta kuoleman kustannuksella. Sota on kapitalismin tuhoisin esiintymismuoto, jossa kuolema ja tuho muutetaan osakkeenomistajien pörssiarvoksi.

Il­mas­tok­rii­si on to­del­li­nen tur­val­li­suu­suh­ka, ei liian pieni armeija

Militaristisessa ajattelussa unohdetaan kokonaan planeetan kantokyky. Armeijat ja varusteluteollisuus kuuluvat maailman suurimpiin saastuttajiin, mutta niiden synnyttämät ympäristötuhot ja massiiviset hiilijalanjäljet pilotetaan säännöllisesti ilmastosopimusten ulkopuolelle. Ihmiskunnan suurin ja vakavin uhka on ekologinen romahdus, ei se, kuinka paljon meillä on tykkejä varastossa. Sotaan haaskaantuvat miljardit pitäisi käyttää heti vihreään siirtymään ja luontokadon pysäyttämiseen, jotta meillä on tulevaisuudessa elinkelpoinen planeetta.

Valtion budjetti ja leik­kauk­set - Miksi ter­vey­den­huol­to ja koulutus kur­jis­te­taan?

Jokainen euro, joka upotetaan ammuksiin, on suoraan pois jostain muualta. Se on pois terveyskeskuksista, vanhustenhoidosta, opiskelijoiden tuista ja kouluista. Oikeistohallitus tekee tietoisen luokkapoliittisen valinnan, jossa köyhät ja sairaat laitetaan maksamaan varustelukierteen lasku.

Turvallinen arki syntyy siitä, että ihmiset saavat hoitoa silloin kun he ovat sairaita, nuorilla on tulevaisuudennäkymiä ja yhteiskunta pitää huolta heikoimmistaan. Jos valtio hylkää omat kansalaisensa rahoittaakseen sotakonetta, se mätänee sisältäpäin. Tämän vuoksi militarismia on vastustettava luokkataistelun välineenä.

Miten puo­lus­tus­me­not pitäisi ra­hoit­taa? Ve­ro­te­taan suur­pää­o­maa ja aloi­te­taan vas­ta­rin­ta

Jos valtio aikoo kaikesta huolimatta jatkaa asehankintoja, rahoituksen on tultava sieltä, missä pääomat makaavat. Työntekijöiden veroja ei saa nostaa, eikä julkisista palveluista saa leikata enää euroakaan. Miljardiluokan lisäykset on kerättävä verottamalla ankarasti suuryritysten voittoja, rikkaiden pääomatuloja ja erityisesti sotateollisuuden ylisuuria windfall-tuottoja.

Pelkkä politiikan seuranta ei kuitenkaan enää riitä pysäyttämään tätä kehitystä. Työväenluokan, ammattiliittojen ja rauhanliikkeen on noustava aktiiviseen vastarintaan. Meidän on oltava valmiita poliittisiin lakkoihin, joukkomielenosoituksiin ja kansalaistottelemattomuuteen, jotta kieltäydymme olemasta tämän järjestelmän maksumiehiä ja tykinruokaa.

Rauha ja solidaarisuus ovat ainoat kestävät peruspilarit, joiden varaan tulevaisuus voidaan rakentaa. Kun hallitus on valmis uhraamaan sairaalat ja koulut asekauppiaiden alttarille, meidän on kysyttävä: mitä hyötyä on puolustaa valtiota, joka on jo valmiiksi hylännyt omat kansalaisensa?